Tama on kirjotettu joskus viikko sitten jo, mutta nyt vasta saatiin se tanne.

Kuudes viikkomme Puolassa alkoi patikkaretkellä Babia Goralle. Ei tiietty yhtään mitä oli edessä. Babia Goralle menimme samalla porukalla kuin kävimme Gorzella, mutta tällä kertaa reissu kesti vain yhden päivän. Launtaiaamu oli sumunen ja kylmä, mutta eiku viideltä ylös,ulos ja lenkille! Asia oli nukkunu pommiin joten ootettiin sitä tuon keskustan ostarin penkeillä. Mie tietenkään en ollu vielä ees heränny, jotein jatkoin unia siinä penkillä. Kunnes kuulin puolaa ja vartijamies herätti minut. ” mmm. Sorry, what, i don’t understand polish? ” ”No sleeping here, no sleeping! “ Ok. No sitte nousin istumaan ja menin tyttöjen kans istumaan, kunnes toinen vartijamies ajo kaikki pihalle ku siellä alettiin siivoamaan. Ooteltiin sitte pimeässä ja kylmässa ensin Asiaa ja sitte bussia. Aattelin olla vähä seikkailuhenkinen ja menin ensimmäisenä meijän seurueesta bussiin ja aattelin ostaa opiskelijalipun englanniksi. ” One student ticket to sa.. sa… saw… mm” ”To where? Where are you going?” En siis muistanu paikan nimeä. Mutta kuiten sain lipun ja sitte jatkettiinki unia bussissa pari tuntia. Herättiin aivan jäässä, bussissa ei kyllä tainnu olla lämmitystä, mutta se on ihan normaalia. Tiiettiin kuiten, että kohta tulee hiki :D<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

No alettiin kiikkumaan. Kukaan ei tienny kuinka pitkä matka oli, mutta se tiiettiin että menis noin 2,5 tuntia hostellille ja siitä vielä 1,5 ylös huipulle. Huippu oli siis 1725m korkeudessa. Alotuskorkeudesta ei ole tarkkaa tietoa, kilometrin tietämillä. Reitti hostellille oli aivan ihana! Lehtiä maassa kymmenen sentin kerros ja puut aivan paljaita ja aivan valtavia. Ihan ku joku satumetsä. Sitte tultiin siihen hostellille. Meitä tervehti eka hurjan kokonen vuoristokoira. Tytöillä ei se kiinnostanu, mutta mie tietenki menin sitä paijaamaan. Aattelin olla sille tosi kiva ja saaha siitä kaverin, joten taitoin sille puolet yhestä eväsleivästäni. Sitte kuulin taas puolaa, ja Natalia englansi mulle että ei sitä koiraa saa ruokkia! Eikä se ees syöny sitä leipää, ei ollu vissiin hyvää. Mutta ihana koiruus silti!

 

Syötiin eväksiä ja lähettiin vallottaan huippua. Mentiin ylös toista reittiä ja alas toista. No, lunta oli jo ihan maa valkosenaan ja sumuki alko häivenemään. Kiikuttiin vielä vähä ylemmäs, ja tuli aivan selkeää. Ei se mitään sumua ollu, vaan pilviä! Kiikuttiin pilvien yläpuolelle. Suomen tytöillä oli hieman epätodellinen olo. No jatkettiin tietä huipulle, ja se näytti olevan pitkä, nähtiin huippu koko ajan. Maasto alko muuttua karummaksi ja reitti kiviseksi. Kiikkumiskulma jyrkistyi myös aika kovasti. Alettiin olla jo aika korkealla. Mulla hirvitti jo kattoa alas, vaikka luulin ettei minulla mitään korkeanpaikan kammoa ole. Halutti katella maisemia muttei uskaltanu. Tiiän mitä ajattelette, ” hö mikä nössö” , mutta sielä oli oikiasti jyrkkää, liukasta ja korkeaa. No ei se helpommaksi ainakaan muuttunu. Tuli sellasia paikkoja missä piti ottaa ketjusta kiinni mikä oli porattu kallion seinämään että pääsi etenemään 15cm:n levyistä kielekettä. Ja alas olis ollu pitkä ja kivinen tie. Ja mitä vielä, joissain paikoissa oli porattu askelmia seinämiin, koska ne oli niin jyrkkiä ja kapeita ja niistä ei ois päässy omin avuin. Tässä kohti minulla alko käet vähä täristä,usko loppua ja tulla ikävä äitiä. Mutta ku Inka kilju vähä väliä riemusta ja meni joka kolosta eka, kai mie tiesin että kyllä siitä pääsee. Inka oli ihan elementissään. Kun vihdoin 1,5 tunnin kiikkumisen päästä päästiin huipulle, vau! Kiljuttiin. Oli aivan tajuttoman hienoa! Pilviverho peitti näkymän maan pinnalle, aurinko paisto ja sieltä täältä pilviverhon läpi puski vuoria, korkeimpina ja mahtavimpina lumihuippuiset Tatra-vuoret. Aivan ku lentokoneessa , mutta korkeuteen oli päästy omien pakaroitten voimalla. Huipulla menee myös Slovakian ja Puolan raja ja kävästiin myös Slovakian puolella. Sitte ihailtiin näkymää, syötiin eväksiä ja vielä vähä ihailtiin maisemia.

 

Reitti alas alko seurallein vuoren selkämää. Aivan mahtavan hienoa. Vaikia sitä on selittää tai ees näyttää kuvista. Inkan kans hoettiin vaan että ” Tajuakkos missä ollaan?” ” No en todellakaan, pikkasen epätodellinen olo!” Alas meno liukkailla kivillä tuotti muutaman mustelman jokaiselle ulkoilijalle sekä pyllyyn että polviin, mutta hauskaan ainaki oli. Ehjänä selvittiin alas. Kun päästiin Krakovaan, mentiin mäkkärin kautta kämpille, ja todettiin että yks elämämme makeimmista päivistä ikinä! Kiitos puolalaisille ystävillemme Natalialla ja Asialle!!

 

-Emmi

 

 

 

Selvittiin reissusta pienellä niskajumilla ja aivan loistavalla fiiliksellä J Sunnuntaista ei muisteta mitään, ja vaan siksi että ei varmastikaan tehty yhtään mitään. Muistaakseni. Sen tiän että luulin koko ajan et ollaan oltu täällä jo kuus viikkoa..Nyt on kuitenki on torstai ja dormitoryllä on taas bilepäivä ja paikallisella clubilla on Halloween bileet. Mutta ei olla menossa :D Torstain tunnistaa aina siitä että jossain käytävällä jotku huutaa kuorossa ”AWF, AWF!!” ja joka kerroksessa on megabileet J Perjantaista sunnuntai-iltapäivään onki sitten aika kuollutta. Siinä on onneks se hyvä puoli, että sillon toimii netti. Hah!

Meillä oli viime perjantaina muuten palpointia anatomian tunnilla!!! Ei oltais aivan heti ajateltu, et meiän spanjoli pojat olis jotenkin arastellu ottaa paitaa pois, mut jostain syystä ne oli aika vastahakosia..ja täällähän se meni niin että vain poikien piti riisuutua ja tytöt sai piirrellä poikien selkiin ;)

Mitäkäpä muuta me ollaan tehty..? Aika päällimmäisenä mielessä aina noi meän uudet ihanat kaverit. Eilen Emmi leikkas Rebecan hiukset ja sit me ollaan suunniteltu niiden kans et parin viikon päästä lähdettäis Prahaan tai Budabestiin, koska meillä on pitempi vapaa. Tosin kaikki spanjolit ei varmaan tule mukaan, ku kolme niistä sai tänään jo häädön täältä asuntolasta. Ei hajuakaan miks, kai ne on ottanu turhan rennosti ja joka aamuyö häirinny meän respan naista..

Sit ollaan Emmin kans kärsivällisesti koitettu opettaa niille suomea. Se oli hauskaa, varsinki ku ne koitti lausua öötä: ”Heippa Kimi Raigonen” :D

 

Maanantaina Emmin tehtävänä oli ”warm us up” pingistunnilla. Ainaki meän ällön opettajan mukaan. Hyi. Tänään se sano Emmiä myös se lifepartneriksi. Kai mua oksettaa ees kattoa sitä, kun se vaan virnuilee ja heittää maailman hirveimpiä ja huonoimpia vitsejä. Ens maanantaina olis mun vuoro. Pojilla on sen tunneilla kyllä tuplasti helpompaa.

Ja eilen tosiaan oli viikon paras päivä tähän mennessä J Eka oli biomekaniikkaa ja taas yks opettaja joka työskentelee Adam Malyczin kanssa. Sen jälkeen kiipeilyä (joka alkaa kylläki vasta ens viikolla), lentopalloa ja viimesenä fysiologiaa! Rakastan tätä fysiologian tohtoria, se on aika kuningas J Nimeä en tosin varmaan tuu koskaan muistaan. Tänään meillä oli ensiapua ja sitä opetti nuori mies lääkäri :p Oli tosi fiksu veto juoda kahvi ja puoli litraa energiajuomaa ennen sitä. Spanjoleiden kanssa lensi niin huonoja juttuja ja välillä huomasin, että puhuin niille suomea vaikka piti selittää tietenkin englanniksi. Mutta niin, tämä lääkäri oli ihana J

 

-Inka

 

 

Mitäköhän vielä. Inka totes just tuolta sängyltä että se haluaan alkaa fysioterapeutin sijaan urheiluseikkailuvalokuvaajaksi. Tätä tämä Puola teettää, tuntuu että kaikki on mahollista. Ja miksei olis!

 

Ja hei! Käytiin tiistaina sellasessa vammasten lasten koulussa. Siellä oli lapsia, joilla oli eriasteisia vammoja ja ne oli jaettu niiden mukaan eri luokkiin. Vaikeimmin vammaiset ei pystyny kävelemään, syömään tai mitään ilman apua ja lievimmin vammaiset oli leiponu ite meille kakkuaki. Varmasti jokainen meistä tunsi lämpöä sydämessään kun ne lapset oli niin vilpittömiä. Ne oli aivan innoissaan ku me vierailtiin niillä ja ne halus esiintyä ja kätellä meitä ja leikkiä ja kaikkea. Ei voinu olla hymyilemättä tai pahalla tuulella. Vierailu päätty liikuntatuntiin jossa pojilla oli koripalloa. Nämä pojat pystyi liikkumaan ilman apua. Saatiin osallistua erilaisiin harjoituksiin niiden mukana. Koko vierailu oli kyllä sydämensulattava! Tämä liittyi kurssiin nimeltä Athletic forms of movement rehabilitation , jonka puitteissa järjestetään ens viikolla samanlaisille lapsille liikuntapäivä.

 

Ihana ku ollaan nyt tutustuttu kunnolla noitten espanjoolien kanssa. Ne on kyllä rentoja ja ilosia. Ja vissiin komeitaki, vai miten se Inka meni. Ne on ihan täysillä tulossa Suomeen sitte keväällä moikkaan meitä koko porukka. Olis mahtavaa!

 

Mutta semmosta. Lauantaina on Pyhäinpäivä niinku Suomessaki ja kaikki on kiinni. Ei uskallettu lähteä reissuunkaan ku jos sielläki ois ollu pyhäpäivä ja kaikki kiinni. Budabest tai Praha oottaa siis vielä ainaki viikon meitä. Sitte saammekin vieraita Suomesta; Inkan äiti, isä ja kaks tätiä ensin yhtenä viikonloppuna ja minun äiti, Viivi ja äitin yks ystävätär seuraavana. Ja saatiin mm. salmiakkia ja suomalainen cosmo postissa iskäni porukoilta. Maistatettiin paikallisille ja espanjooleilla salmiakkia. Yllättäen suurin osa tykkäs. Mutta ne ei tajunnu mitä se on . ” Sweet, candies” ” But this is not sweet, this is salty!”

 

Salmiakin makuisia unia kaikille! –Emmi

To samo –Inka

 

Korjaus: Emmillä on tapana ostaa lippu rattikkaan näin: ”can I have one students biljet, please?” Hoksattiin joku aika sitte vasta, et ei se oikeesti aivan noin mene, mut kyllä se kioskin setä on aina tajunnu.